Helsinginkatu 42.

etsi kissa.

Ihanaa olla omassa kodissa omien tavaroiden keskellä.
Olen kyllä eniten vailla kirjahyllyä, koska sohvan vieressä on tympeä iso kasa banaanilaatikoita.
Premium bananas. Yes indeed. Kissalla on ollu monta päivää ripuli, ostin sille hiilitabletteja.



Barcelona vuonna -85? edelleen toimii, hyvät stereot on, kuha on tarpeeks pattereita.

Olen huomannut että olen tosi monena päivänä hyvällä tuulella. Ihan lähes jokapäivä. Se on kummalista. Tanssin pitkin lautalattioita villasukat jalassa. Ja mikään ei vaan vituta. Ei edes pillimehuista väittelevät kakarat töissä. Tänään tosin poikkeuksellisesti vituttaa. No joo, lähinnä oma käytös. Ja se että rantaradiosta uhkaa loppua patterit. Ja se että mulla on ihan liian vähän henkareita ja kissa on ollu kokopäivän mega töktök tuulella. Ja seki on kyllä aika perseestä että en jaksanut raahautua kauppaan hakemaan taco välineitä.. ja vihdoin kun menin ei tehny enää mieli, ostin sipsiä Tervetuloa vaan läskit, ja nyt ei ole niitä tacoja ja sipsit on pahoja. Mut kissa on tyytyväinen. Sen mielestä se on pääasia.

Joo. keskiviikkona tein säälittävän kamppireissun tavoitteena löytää dikipoksi.
No ei löytyny poksia, ei todella. Eli ei salkkareita sitten tälläkään viikolla. Näin ikkunassa Rosaa ja Valtteria. Yhden kaljan jälkeen olin hups huppelissa.

en sitte vissiin ollut viitsinyt panostaa ulkonäöllisesti tähän asiaan ollenkaan!!

Rahat loppu, ilo ei, siirryttii Rosalle.

Rosalla on kaksi koiraa ja koska jostain syystä oon aina menossa ulos koirien kaa oli ne sit missä tai kenen tahansa. Tiedä en kyllä että miksi. Noh, mietin että juu teen viiden minuutin pikku kävelyt koirien kaa tosa noi lähimaastossa, ja ei muutaku matkaan juu. Noh, viiden minuutin päästä olin eksynyt, ei toivoakaan siis lyhyestä pikkulenkistä. Harhailin kaksi koiraa mukana humalaisessa helsingissä lähes tunnin. En ole koskaan ollu niin hukassa. Lopulta seisoin malminkadun päässä, kahden koiran ja kahden miehen kanssa. Toinen etsi navigaattorista mulle Perhonkatua ja toinen soitteli taksia ajavalle kaverilleen että missä on Perhonkatu. Tässä vaiheessa myäs huomasin että eipä taida olla kengätkään mun. Olin lähtenyt matkaan omien maihareiden sijasta Valtterin maihareissa. Ainut mitä huomasin koko tapauksessa oli lahkeet joita kummastelin kun menevät jotenki kummasti kenkien kanssa, en suinkaan sitä että jahas mulla onkin sitten viis numeroa isot kengät. No mutta suuren epätoivon jälkeen pääsimme pienen rappu seikkailun jälkeen takasin Rosalle. Pinki näytti ehkä huojentuneimmalta koiralta mitä oon koskaa nähny.

Myöhemmin illalla, tarkistin että mulla on varmasti omat kengät jalassa ja menin moikkaamaan Kaisaa Prahaan. Noh multa on taas mennyt kaikki olennainen riita ja draama ohi ja oon lähinnä hymyilly idiootisti ja tuijottanu idiootisti ja yhtäkkii olimmekin siirtyneet kaisan kanssa kahdestaan looseen. Kaisalle perus jallu.

kukas poika se tämä nyt sitten olikaan hmm?

kaisa ja sormi.

edelleen kauniisti olen panostanut.

No ilta päättyi siihen että puhelin jäi taksiin, ostamani juuriharja ja harjasetti olivat tallella.

Lattialla oli jonkun, kröhöm kenenkähän, ateria jämät.

Muuta mainitsemisen arvoista ei kaiketi ookkaan sitten tapahtunut.

Eilen kävin Jukan kanssa vähän ulkona. Vähän ei kai oo kauheen kuvaava ilmasu eilisen tapahtumiin. Join liikaa, söin liian vähän. Sekasorto, idiotismi ja käsittämättömät jutut. Ei oo kuulkaas yhtään helppoa olla sirja humalassa. ei oo. Tästä aiheesta oon käyny viimeaikoina itteni kanssa monenmonta keskustelua, miksi se ei opi? Miksi miksi miksi. Noh, opetellaan lisää, ehkä sekin sitten joku päivä sujuu.

Pisuki oli jortsuissa mukana.

Yritän vierottaa itteni lääkkeistä ja koska vähensin määrää puolella oon ollu mega itkuherkkä. Eilen olin ehkä kolme kertaa itkusilmässä. Yhden kerran kun katsottii jukan kanssa youtubesta jonku never heard basistin jäähyväiskonserttia. Yhden kerran kun oli vaa ni onnellinen olo(????) ja yhden kolmannenkin kerran.

mut mun mielestä se on vaan hyvän illan merkki kun yks kaveri suuttuu, yks hermostuu ja yks ei vaan tajuu. hyvä hyvä, näitä lisää.



Tänään on ollut ankein fiilis. Herätessä olisin ollut valmis juoksemaan parvekkeelta alas, hukuttautumaan vessanpönttöön, hirttäytymään pyykkinaruihin. Niin ankea fiilis omasta käyttäytymisestä. Kamalinta on kun itseään ei pysty hallitsemaan. Kokoajan tiedostaa että nyt mennää mettää ja lujaa, mut siltikään ei pysty pysähtymään.

Vihaan tota peessiä boordinauhaa mun katonrajassa.